Jo aloittaessani harjoitteluni syyskuussa tiesin, että jäisin viettämään joulua ja uutta vuotta Ateenaan, ja innolla odotin päästä kokemaan erilaista tapaa viettää juhlapyhiä. Minua varoiteltiin pitkin syksyä, ettei joulu ole Ateenassa iso juttu, mutta lopulta joulutunnelma – ainakin kaupallinen sellainen – huokui kaikkialta, minne vain meninkin.
Joulu saapui Ateenan katukuvaan ensiksi näyteikkunoiden tarjonnan ja take away -kahvimukien kautta. Huomioni alkoi kiinnittyä työmatkalla katulamppuihin ilmestyneisiin valokoristeisiin – vai olivatko ne olleet siinä koko ajan? – ja pian ne valaisisivat lukuisia katuja ja aukioita. Myös ihmisten kodit verhottiin välkkyviin valoihin, ikkunat peitettiin tarroin ja ovia paketoitiin jättimäisin koristerusetein. Joulukuusia pystyi kuikuilemaan ikkunoista, ja aitoja sellaisia pääsi tuoksuttamaan Pedion Areos -puistoa reunustavan tien myyntipisteiltä. Kun joulukuu saapui, kaupunki oli laskeutunut täyteen jouluhulinaan.
Joulukuu oli miellyttävää aikaa viettää Ateenassa. Ympärillä vihersi ja ilma tuoksui raikkaalta, kaduille tipahtaneilta ja liiskaantuneilta pomeransseilta. Lämpötilat vaihtelivat pitkin kuuta keskilämmön ollessa noin 15 astetta. Parina päivänä satoi tai oli muuten vain pilvistä, mutta suurimmaksi osaksi aurinko paistoi, mikä sai takin ja villapaidan tuntumaan välillä liiallisilta. Monen turistin tunnisti T-paidoista ja shortseista, ja itsekin valitsin kahvilassa edelleen freddo espresson. Myönnän kuitenkin kaivanneeni myös pimeässä hohkaavaa lumen valoa sekä poskia nipistelevää pakkasta, sillä eniten palelin instituutin yläkerrassa marmorilattian yli tossutellessani.
Minulle oli sanottu, ettei joulu ole Kreikassa iso juhla, mutta joulukuun koristehulinassa sitä oli vaikea uskoa. Lopulta instituutin työkaverini ja kreikan opettajani Memi selvensi: joulunvietolla ei ole täällä pitkiä perinteitä, monet aikuisetkaan eivät muista juhlineensa joulua lapsuudessaan. Lisäksi tänne rantautuneista perinteistä useat olivat suoraa perua meille suomalaisillekin tutuksi tulleesta yleislänsimaisesta joulusta, Cola-pukista ja talven ihmemaan estetiikasta. Aikaisemmin esimerkiksi joulukuusen sijaan oli tapana koristella joululaiva, joita vielä kuitenkin näkyi erityisesti merenrantakaupungeissa. Kirkollisesti joulu on toki merkittävä juhla, mutta se jää esimerkiksi pääsiäisen juhlallisuuksien jalkoihin.
Kreikkalainen joulunaika oli kuitenkin myös omannäköisensä, ja itselleni uudet ja aiemmin tuntemattomat ominaispiirteet alkoivat pilkistää esiin. Ensimmäiseksi joukosta erottuivat kolme joululeivonnaista, joita jokainen leipomo tarjosi kasapäin: melomakarona (μελομακάρονα), kourabiedes (κουραμπιέδες) sekä diples (δίπλες). Näistä ensimmäiset, nimensäkin mukaisesti hyvin hunajaiset soikeat leivokset oli kostutettu pehmeiksi siirapissa ja koristeltu pähkinärouheella. Makeaöveriä pelkäämättömät saivat ostaa niitä myös suklaaseen dipattuna. Kourabiedesit olivat suosikkejani, vähemmän makeita ja suussa sulavia. Pähkinäiseen murukeksimäiseen taikinaan hampaat upottaessa tomusokeria varisi kaikkialle kuin lumisateena. Diplesien sen sijaan odotin olevan rapsakoita cannelonimaisia putkiloita, joita olisin voinut kastaa aamukahviini, mutta ne olivatkin isoja, öljyssä paistettuja rullia, jotka nekin olivat siirappivoitelusta pehmentyneet. Niitä käsitellessä hunajantahmeaa siirappia sai putsata sormista ja pöytien pinnoilta ahkeraan.
Joululoman lähestyessä oli aika virittäytyä joulutunnelmaan. Puolisoni oli saapunut Ateenaan viettämään joulukuuta kanssani, ja tutkivaan journalismiin vedoten täytin kalenteriamme kaupungin joulumarkkinamainoksien perusteella; niitä luvattiin löytyvän monilta aukioilta, puistoista ja markkinatiloista. Tässä kohtaa voin sanoa kokeneeni suurimman joulukulttuurishokin. Oli aika heittää mielestä kuva kotoisista käsityömarkkinoista ja vaihtaa se kirkkaaksi valaistuihin kojuihin, joista sai muun muassa lanteitaan pyörittäviä joulukuusia, vessanistuimia ja suihkuletkuja, tekstiilejä kaikkiin tarkoituksiin; krääsää sanan jokaisessa, ahdistavassakin merkityksessä. Yhdestä nurkasta löytyi pelihalli ja rullaluistelukenttä, toisesta hampurilaisia ja popcorneja. Kaiken yllä raikasivat välillä joululaulut, välillä joku muu yleismaailmallinen mökä. Surrealistisimman joulutorin koimme reissullamme Patraan, jossa joulukyläelämykseen oli yhdistetty valtavat Pinokkio-lavasteet. Karmivaan Pinokkio-maskiin pukeutuneen työntekijän väistelemisen ja valaan suuhun kurkistamisen jälkeen saattoi käydä tarkastelemassa seimeä tai joulupukin pajaa. Onneksi neljän euron punaviini kaadettiin avokätisesti kuin kahvi pahvimukiini. Lopulta kuitenkin pienen kaivelemisen jälkeen myös kaipaamiani, pienempiä käsityötoreja alkoi löytyä; kenties lähin niistä sijaitsi Kipselin kaupunginosan markkinatilassa (Δημοτική Αγορά Κυψέλης) – mikäli vietät joulunaikaasi Kreikassa, suosittelen kokemaan molemmat ääripäät!
Aloitimme joulunviettomme jouluaattona. Vaikka oli sunnuntai, kaikki kaupat ja kampaamotkin tuntuivat olevan poikkeuksellisesti auki. Keitimme onnistuneen riisipuuron keitolle tarkoitetusta riisistä, jota sai ihan perusmarketista, ja jonka joukkoon sekoitimme viime hetkellä mantelinpuutteessa pistaasipähkinän. Olimme syömässä aamupalaa parvekkeella T-paidat päällä aurinkoa ottaen, kun alhaalta alkoi kuulua triangelien kilinää. Memi oli kertonut kalanta-perinteestä: lapset kulkevat jouluaattoaamuna kodeissa ja liikkeissä laulamassa koinee-kreikaksi Kristuksen syntymästä kertovaa joululaulua (κάλαντα Χριστουγέννων) triangelin ja muiden soittimien säestyksellä kolikoiden tai makeisten toivossa. Ohitse ajoi myös vanhantavaran keräysauto, joka oli verhottu rusettiin ja jonka megafonit kailottivat samaa kappaletta. Joulupukeiksi pukeutuneet miehet kulkivat auton viertä isojen rahankeräyskorien kanssa toivotuksia huudellen. Mieleeni ponnahti väistämättä kontrastiksi kotimainen perinne hipihiljaisesta joulusaunasta ja sen autuaasta rauhasta – kuitenkaan en voinut olla lämpenemättä iloiselle laululle ja juhlan remakalle, mitä koko Gkyzin kaupunginosa tuntui huokuvan. Joulusaunaankin oli silti tietysti päästävä, onneksi sellainen lämpeni instituutin kellarissa.
Aamuyöllä heräsin kirkonkelloihin. Erityisesti ennen oli tärkeää mennä joulupäivänä aikaisin kirkkoon, josta palattua oli vihdoinkin aika rikkoa yli kuukauden kestänyt paasto yhdessä perheen kanssa syöden. Nyttemmin kokoontumiset olivat kuulemani mukaan painottuneet enemmän iltaan, mutta keskiössä oli kuitenkin edelleen hyvä ruoka sekä yhdessäolo. Kaupat olivat kiinni joulupäivän, suurin osa vielä Tapaninpäivänkin (lukuunottamatta Koroneoksen asuntolan lähileipomoa, joka hämmentävästi on aina auki). Välipäivinä sen sijaan riitti hulinaa kaupoissa, kaduilla, joulutoreilla, museoissa – monien kreikkalaisten joululoma jatkuisi loppiaiseen asti.
Uuteen vuoteen liittyi kenties joulua enemmän perinteitä. Aattopäivänä sai jälleen kuulla ruokakaupassa pyöriviltä soittoniekoilta ja kadulla kulkevista autoista kalantan (tällä kertaa Κάλαντα Πρωτοχρονιάς, korvamatovaroitus!), mutta harva lapsi oli enää innostunut lähtemään liikkeelle. Uuden vuoden juhlintaan liittyy vahvasti pyhä Basileios Suuri (Άγιος Βασίλης), jonka juhlapäivää vietetään tammikuun ensimmäisenä päivänä. Άι Βασίλης on kreikkalaisten vastine joulupukille, ja tästä syystä myös jouluun yhdistetty lahjojen vaihtaminen tapahtuu edelleen monissa kodeissa uudenvuoden aattona. Tässäkin on nähtävissä muutosta, sillä joissain perheissä lahjat jaetaan jo joulupäivänä.
Pyhä Basileios on antanut nimensä myös uudenvuoden leivonnaiselle, vasilopitalle (βασιλόπιτα). Iltakävelyllämme näimmekin useita lahjakasseja ja vasilopitalaatikoita kantavia ihmisiä soittelemassa alaovien summereita kokoontuakseen perheiden tai ystävien kanssa uutta vuotta vastaanottamaan. Vasilopitasta leikataan palanen mukana oleville, mutta ensimmäiset palat on varattu symbolisesti aina muun muassa kodille ja Kristukselle. Kakkuun on kätketty φλουρί, kolikko. Kuka sen palansa mukana löytäisikään, saisi kasan onnea itselleen seuraavaksi vuodeksi. Mekin olimme haaveilleet leipomoiden monenkirjavista kakuista, mutta kaikki olivat valtavia. Niinpä tulevan vuoden ennusteet päätimme sen sijaan tulkita sokeritinojen sulatuksista.
Onnen takaaminen muutoinkin kuuluu merkittävästi vuodenvaihteen perinteisiin. Esimerkiksi mainituilta joulutoreilta sai ostaa itselleen hyvänonnen esineitä (γούρια). Neliapiloiden, granaattiomenoiden, laivojen, talojen ja hevosenkenkien muotoiset pienet ja suuremmat ripustettavat tai pöydille asetettavat koristeet saattoivat lisäksi kantaa teksteinä tulevaa vuotta 2024 tai onnentoivotuksia. Netistä olin lukenut myös granaattiomenoiden rikkomisesta runsauden takaamiseksi, mutta tästä kysyttäessä Memi nosti leukaansa: ”ei kukaan enää tee niin”.
Vuosi vaihtui rakettien räiskeessä. Kiipesimme Koroneoksen kattoterassille katsastamaan kaupungin ylle kohonneen ilotulitusnäytöksen, jonka pääpiste oli Syntagmalla. Ihmettelin kattoterassien ja parvekkeiden hiljaisuutta. Ihmiset olivat sisällä halaamassa toisiaan ja kohottamassa maljoja, televisiosta saman shown pystyi seuraamaan kuitenkin. Ja taas kerran; vuodenvaihteen ilotulitteet olivat uudehko villitys, perinteisemmin ne kuuluivat esimerkiksi hääjuhliin. Riippumatta juhlintatavasta, vuosi vaihtui, laseja kilistettiin, toivotettiin hyvää ja onnellista uutta vuotta – Χρόνια Πολλά και Καλή Χρονιά!
Henna Ala-Lehtimäki, Suomen Ateenan-instituutin EDUFI-harjoittelija